Noniin, hyvä lukija, valmistaudu maailman ehkä huonoiten
perusteltuun arvosteluun. Yksi kurssilla saaduista tehtävistä oli lukea Seth
Godinin, yhdysvaltalaisen tunnetun bloggaajan, talousalan asiantuntijan ja yrityskirjallisuutta
julkaisseen halutun puhujan vuonna 2009 lopussa ilmestynyt e-kirja ”What
matters now”. Kirja perustuu siihen, että 72 tunnettua ”ajattelijaa”,
kirjoittaa eri aihealueista oman näkemyksensä sille ”millä on väliä juuri nyt”.
Kirja etenee aihe/sivu periaatteella ja esimerkkejä aihealueista ovat vision
(visio), strengths (vahvuudet), harmony (harmonia), passion (intohimo) ja
generosity (anteliaisuus).
Kirjan kansikuva täältä.
|
Kirjan luettuani on päällimmäinen tuntemukseni hämmennys ja
pieni ärsytys. Kirjan ideahan on hieno ja se sisältää paljon hyviä ajatuksia
mutta minua se jostain syystä ahdisti. Läheskään kaikki kirjoitukset eivät
olleet ahdistavia vaan monet hyvin inspiroivia mutta ahdistus löi läpi niistä
kirjoituksista, joissa käytännössä kehotettiin olemaan parempi ihminen ja
ajattelemaan enemmän muita ja jakamaan muun muassa omaa tietoaan muille.
Nämähän ovat kaikki mahtavia asioita mutta itse olen perusluonteeltani niin
pessimistinen ja jonkin verran myös negatiivinen, että ensimmäinen ajatus joka
päähäni tämäntyylisistä kirjoituksista putkahti, oli ”ei tule tapahtumaan” tai
”periaatteessa hieno ajatus mutta mahdoton toteuttaa käytännössä ja sitä myöden
turha kirjoitus”. No näinhän se ei tietenkään ole, onhan ihmisillä oltava
unelmia ”paremmasta maailmasta ja tulevaisuudesta” ja nostan todella hattua
niille jotka jaksavat ajatella näin mutta minuun se ei valitettavasti uppoa.
Tiedostan, että tämä voi johtua siitä, että olen ehkä liian itsekeskeinen
(suomeksi paska) ihminen etten jaksa kuluttaa hirveästi aikaa ajatellen muiden
ongelmia ja yhteistä hyvää. Jottei tämä kirjoitus saisi täysin negatiivista
sävyä, niin haluan painottaa, että suosittelen ehdottomasti lukemaan kirjan ja
tekemään siitä omat johtopäätökset ja mahdolliset tunteenpurkaukset. Kirjasta
noin puolet oli minun mieleeni ja puolet ei mutta silti siitä jäi negatiivinen
kuva. Onko se vain siksi, että negatiiviset tuntemukset ovat yleensä
voimakkaampia ja vievät päässä enemmän tilaa? Tiedä häntä, mutta minä sekä
vihasin että rakastin tätä kirjaa.
Yksi suosikkiteksteistäni oli Hugh Macleodin ajatuksia
aiheesta Meaning (tarkoitus). Siinä oli monta hyvää ajatusta, joista olin samaa
mieltä. Toinen suosikeista käsitteli ympäristöä aiheella Consquence (seuraus)
ja sen oli kirjoittanut Saul Griffith.
Yksi ärsyttävimmistä teksteistä oli Karen Armstrongin
kirjoitus aiheesta Empathy (empatia). Tämä kuuluu nimenomaan sarjaan ”näin sen
pitäisi mennä, muttei tule koskaan menemään, eli mitä järkeä jauhaa siitä kerta
toisensa jälkeen?”. Jos ihminen olisi niin vastaanottavainen tällaisille
ajatuksille kuin oletetaan, niin tätä maailmaa olisi muutettu jo aikoja sitten.
Tim Sandersin kirjoitus aiheesta Confidence (itsevarmuus/luottamus)
oli samalla sekä hyvä että huono. Tärkeitä ajatuksia mutta liian suuria
puheita. Miksi asioita usein liioitellaan niin hyvässä kuin pahassa? Olisi hienoa,
jos joskus voitaisiin vain todeta joku asia eikä tehdä siitä sen suurempaa numeroa. Ei
kaikkien tarvitse olla ”oman elämänsä sankareita” tai ”voittajia”.
Hienoa, jos olet jaksanut lukea tämän kirjoituksen loppuun
saakka. Se tuskin kannatti, sillä mitään kovin järkevää sanottavaa minulla ei
ollut. Mutta tarvitseeko aina ollakaan? Muistutan, että kaikki ei myöskään ole
haudanvakavaa, etenkään tämä ”arvostelu” Sethin kirjasta.
”The best way to get
approval is not to need it” –Hugh MacLeod
Piti lukea kahteen kertaan, kun en ihan saanut selvää olisi kyseessä taitava itseironia vai oikea ärsyyntyminen. Valitsen ensimmäisen.
VastaaPoistaValitsit oikein.
Poista