Seth Godin: What matters now

Noniin, hyvä lukija, valmistaudu maailman ehkä huonoiten perusteltuun arvosteluun. Yksi kurssilla saaduista tehtävistä oli lukea Seth Godinin, yhdysvaltalaisen tunnetun bloggaajan, talousalan asiantuntijan ja yrityskirjallisuutta julkaisseen halutun puhujan vuonna 2009 lopussa ilmestynyt e-kirja ”What matters now”. Kirja perustuu siihen, että 72 tunnettua ”ajattelijaa”, kirjoittaa eri aihealueista oman näkemyksensä sille ”millä on väliä juuri nyt”. Kirja etenee aihe/sivu periaatteella ja esimerkkejä aihealueista ovat vision (visio), strengths (vahvuudet), harmony (harmonia), passion (intohimo) ja generosity (anteliaisuus).

Kirjan kansikuva täältä.

Kirjan luettuani on päällimmäinen tuntemukseni hämmennys ja pieni ärsytys. Kirjan ideahan on hieno ja se sisältää paljon hyviä ajatuksia mutta minua se jostain syystä ahdisti. Läheskään kaikki kirjoitukset eivät olleet ahdistavia vaan monet hyvin inspiroivia mutta ahdistus löi läpi niistä kirjoituksista, joissa käytännössä kehotettiin olemaan parempi ihminen ja ajattelemaan enemmän muita ja jakamaan muun muassa omaa tietoaan muille. Nämähän ovat kaikki mahtavia asioita mutta itse olen perusluonteeltani niin pessimistinen ja jonkin verran myös negatiivinen, että ensimmäinen ajatus joka päähäni tämäntyylisistä kirjoituksista putkahti, oli ”ei tule tapahtumaan” tai ”periaatteessa hieno ajatus mutta mahdoton toteuttaa käytännössä ja sitä myöden turha kirjoitus”. No näinhän se ei tietenkään ole, onhan ihmisillä oltava unelmia ”paremmasta maailmasta ja tulevaisuudesta” ja nostan todella hattua niille jotka jaksavat ajatella näin mutta minuun se ei valitettavasti uppoa. Tiedostan, että tämä voi johtua siitä, että olen ehkä liian itsekeskeinen (suomeksi paska) ihminen etten jaksa kuluttaa hirveästi aikaa ajatellen muiden ongelmia ja yhteistä hyvää. Jottei tämä kirjoitus saisi täysin negatiivista sävyä, niin haluan painottaa, että suosittelen ehdottomasti lukemaan kirjan ja tekemään siitä omat johtopäätökset ja mahdolliset tunteenpurkaukset. Kirjasta noin puolet oli minun mieleeni ja puolet ei mutta silti siitä jäi negatiivinen kuva. Onko se vain siksi, että negatiiviset tuntemukset ovat yleensä voimakkaampia ja vievät päässä enemmän tilaa? Tiedä häntä, mutta minä sekä vihasin että rakastin tätä kirjaa.

Yksi suosikkiteksteistäni oli Hugh Macleodin ajatuksia aiheesta Meaning (tarkoitus). Siinä oli monta hyvää ajatusta, joista olin samaa mieltä. Toinen suosikeista käsitteli ympäristöä aiheella Consquence (seuraus) ja sen oli kirjoittanut Saul Griffith.

Yksi ärsyttävimmistä teksteistä oli Karen Armstrongin kirjoitus aiheesta Empathy (empatia). Tämä kuuluu nimenomaan sarjaan ”näin sen pitäisi mennä, muttei tule koskaan menemään, eli mitä järkeä jauhaa siitä kerta toisensa jälkeen?”. Jos ihminen olisi niin vastaanottavainen tällaisille ajatuksille kuin oletetaan, niin tätä maailmaa olisi muutettu jo aikoja sitten. 

Tim Sandersin kirjoitus aiheesta Confidence (itsevarmuus/luottamus) oli samalla sekä hyvä että huono. Tärkeitä ajatuksia mutta liian suuria puheita. Miksi asioita usein liioitellaan niin hyvässä kuin pahassa? Olisi hienoa, jos joskus voitaisiin vain todeta joku asia eikä tehdä siitä sen suurempaa numeroa. Ei kaikkien tarvitse olla ”oman elämänsä sankareita” tai ”voittajia”.

Hienoa, jos olet jaksanut lukea tämän kirjoituksen loppuun saakka. Se tuskin kannatti, sillä mitään kovin järkevää sanottavaa minulla ei ollut. Mutta tarvitseeko aina ollakaan? Muistutan, että kaikki ei myöskään ole haudanvakavaa, etenkään tämä ”arvostelu” Sethin kirjasta. 

”The best way to get approval is not to need it” –Hugh MacLeod