torstai 21. helmikuuta 2013

Google Alerts

Yksi ah niin monista inspiroivista kotitehtävistä joita kouluttajaltamme Ilkka Kauppiselta saimme, oli avata Google Alerts-tili ja lisätä sinne muutamia sanoja ns. hälytykseen. Google-ilmoitukset ovat siis omiin valinnaisiin hakusanoihin perustuvia Google-tulosten päivityksiä. Ohjelma etsii uusimpien tulosten joukosta omia hakujani vastaavat sanat ja ilmoittaa niistä minulle sähköpostitse valinnaisesti joko päivittäin tai kerran viikossa.


En ole aiemmin tutustunut ohjelmaan mutta ensivaikutelmani oli, että tästä saattaa olla jotain hyötyäkin, kunhan vain löytää ne oikeat hälytyssanat. Etenkin jos työssään haluaa seurata vaikka kilpailijoitaan ja heidän uutisiaan sekä uusia tuotteitaan tai vaikkapa erikoistarjouksia niin tämä tuntuu oivalle työkalulle. Pysyypähän sitä kärryillä mitä muut myyvät ja markkinoivat sekä millä hintaa ja ennen kaikkea millä tavoin.

Laitoin itselleni nyt aluksi kaksi sanaa hälytykseen. Tulevaisuudessa niitä voi lisäillä ja muokkailla mutta aloitin nyt yksinkertaisimmasta päästä. Ensimmäinen sanoista on yrityksemme nimi eli Linnasmäki. Mielenkiintoista on seurata, tuleeko tästä kuinka paljon uusia tuloksia… Veikkaan, että tämänhetkinen tilanne saattaa olla lähinnä masentava. Noh, katsellaan mitä tuleman pitää.
Toinen sanoista ei liity ammatilliseen puoleen mitenkään vaan pelkästään harrastukseeni. Laitoin hälytykseen suomalaisen huippukouluratsastajan/valmentajan ja oman esikuvani Kyra Kyrklundin. Seuraan muutenkin mielenkiinnolla mitä hänestä maailmalla puhutaan ja postataan sekä tietysti häneen uraansa liittyviä uutisia ja juttuja. Tällä haulla ainakin luulisi niitä tuloksia tulevan eikä aikaa kulu siihen, että etsii jokaisen mahdollisen kouluratsastukseen liittyvän sivun erikseen ja lukee uutisia sieltä. 

Tässä kirjoittaessani aloin miettimään (pitkät piuhat jne…), että olisiko nämä hälytykset pitänyt laittaa jo esim. viikkoa takaperin, niin voisin nyt tässä postauksessa myös arvioida niiden tuloksia jos sellaisista olisi tullut ilmoituksia? No, tilanne on nyt joka tapauksessa se, että postaan niistä sitten myöhemmin kun esimerkkejä on saatavilla.


Oman Google Alerts - tilin pääset luomaan täältä



Pääasia nyt on varmaan saavutettu. Eli osaan luoda Google Alerts-tilin ja lisätä (ja poistaa) sieltä hakusanoja sekä ymmärrän mihin tarkoitukseen tätä voi hyödyntää ammatillisessa mielessä.

1 kommentti:

  1. Olisihan se saattanut olla, että olisit paremman vastauksen saanut aikaan, jos olisit hieman aikaisemmin hälytyksen säätänyt.

    Sama tyly tyyli jatkuu. Sehän on hieno tyyli sekin, mietin tosin saako siitä aivan oikean kuvan sinusta.

    Kuten ehkä huomasit en itsekään ole sama m**kku mitä omissa blogeissani esitän.

    VastaaPoista